Greenledin asiakaskokemuksen kehittäminen

Valaistusratkaisujen asiantuntijayritys Greenledissä oli tarve syventää asiakasymmärrystä ja nostaa asiakaskokemus alan parhaaksi.

Asiakaskokemuksen liiketoiminnallisten hyötyjen ja sen organisaatiolle asettamien vaatimuksien ymmärryksessä oli puutteita. Kehittämistä harkittiin ensin tehtävän sisäisenä projektina, mutta nopeasti havaittiin, että ilman ulkopuolista apua ja fasilitointia tekeminen jää prosessitasolle.

”Lähdimme etsimään projektille sopivaa kumppania useista asiakaskokemuksen ammattilaisista ja havaitsimme, että kirjo on laaja. Onnistuminen vaatii ehdottomasti kemioiden kohtaamisen ja ymmärryksen liiketoiminnastamme, minkä vuoksi valitsimme asiakaskokemuksen kehittämiskumppaniksemme Eezy Flown”, kertoo myyntijohtaja Juha-Pekka Kettunen.

Tavoitteena nostaa asiakaskokemus alan huipulle

Greenledin visio on olla asiakkaan halutuin kumppani. Kehittämisprojektin tavoitteena oli nostaa asiakaskokemus markkinoiden parhaaksi. Liikkeelle lähdettiin ValueScout-tutkimuksen avulla kaikkein tärkeimmästä, asiakkaiden kokemuksista ja odotuksista.

Johdon työpajoissa kirkastettiin tavoitteet asiakaskokemuksen kehittämiselle. Jo projektin alkuvaiheessa huomattiin, että asiakaskokemuksen kehittäminen tulee vaatimaan ison muutoksen organisaatiossa ja tavassa ajatella yhteistyötä – sekä yhtiön sisällä että kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa.

”Yhteistyö sujui erinomaisesti ja tunsimme Eezy Flown asiantuntijat osaksi meitä. Eri henkilöiden osaamisalueet täydensivät hyvin toisiaan ja muodostivat ammattitaitoisen kokonaisuuden.”

Juha-Pekka Kettunen, myyntijohtaja, Greenled Oy

Projektissa hyödynnettiin live- ja hybridivalmennuksia, välitehtäviä sekä verkkoalusta Howspacea. Konseptoinnin tuloksena syntyi Greenledin tapa toimia arjessa, Greenled Way, joka koostuu pienistä asioista jokapäiväisessä tekemisessä. Koko asiakaskokemuksen ja Greenled Wayn lopputulemana on muutos tuotelähtöisestä ajattelusta ihmiskeskeiseen ajatteluun, asiakkaan liiketoiminnalle lisäarvoa tuottaviin palveluihin.

”Yhteistyö sujui erinomaisesti ja tunsimme Eezy Flown asiantuntijat osaksi meitä. Eri henkilöiden osaamisalueet täydensivät hyvin toisiaan ja muodostivat ammattitaitoisen kokonaisuuden”, toteaa Kettunen.

Organisaation sisällä uusi tapa toimia otettiin innostuen vastaan, mutta ihmisillä oli toki paljon kysymyksiä. Kyseessä oli suuri muutos toimintatapoihin ja jokainen pohti, mitä tämä tarkoitta omassa työnkuvassaan. Yhtiössä tehdäänkin seuraavaksi suunnitelmaa muutoksen ja sen johtamisen etenemiseksi.

Kysy lisää

Piia Pärssinen

Yritysmuotoilija, asiakaskokemus & lean

040 501 6262
piia.parssinen@eezy.fi

Ota yhteyttä

Lue lisää onnistumisia