Vetovoimaisemman Levin tulevaisuustyö
Levi on rakas. Siksi Kittilän kunnassa lähdettiin yhdessä alueen toimijoiden kesken pohtimaan uutta suuntaa Levin matkailualueelle koronan jälkeen. Pandemian vaikutukset matkailutoimialalle loivat tarpeen arvioida strategisia painopisteitä uudelleen.
”Halusimme osallistaa kehittämiseen alueemme yrityksiä, asiakkaita ja muita sidosryhmiä – miettiä yhdessä, mistä uusi suunta löydetään. Tavoitteenamme oli varmistaa alueemme PK-yritysten kasvu ja edistää matkailukeskuksen kestävää ja asiakaslähtöistä kehittymistä”, kertoo Kittilän kunnan elinkeinojohtaja Katariina Palola.
Tulevaisuuden suunnittelu käynnistettiin yhdessä Eezy Flown kanssa asiakastutkimuksella. Levin asiakkailta haluttiin kuulla, mitä toivomuksia heillä on alueen tulevaisuudelle, ja mitkä asiat ovat heille tärkeimpiä. Asiakasnäkökulma, vastuullisuus ja alueen ympärivuotisuus olivat vahvasti kehittämisen keskiössä läpi projektin.
Aluekehitys on yhteistyötä
Paikalliset yritykset osallistettiin mukaan tulevaisuustyöhön yhteisissä työpajoissa, joissa muotoiltiin tulevaisuuden strategiaa ja teemoja: mikä on tärkeää ja minkälaisia toimenpiteitä tulevaisuus meiltä edellyttää. Työpajat saivat runsaasti osallistujia ja niiden innostavia uusia työmuotoja kiiteltiin. Viimeinen työpaja vedettiin alueen yrityksille suunnatuilla Levin Kipinäpäivillä, jossa oli osallistujia liki 60 henkilöä.
”Työpajat olivat toimeksiannon antoisin osa. Koronan jälkeen meille ja alueemme yrittäjille oli tärkeää päästä kohtaamaan kasvotusten. Eezy Flown valmentajilla on mukaansatempaava ote ja yhteistyö oli mutkatonta ja sujuvaa”, kiittää Palola.
Työpajoissa tuotettujen sisältöjen pohjalta laadittiin Levin tulevaisuuden suunnitelma, jota lähdetään Kittilässä toteuttamaan yhdessä kuntalaisten, yrittäjien ja muiden sidosryhmien kanssa.
”Tulemme hyödyntämään oppeja Levin tulevaisuuden kehittämisessä ja alueen vetovoiman lisäämisessä. Teemme nyt käytännön tasolla niitä toimenpiteitä, mitä yhdessä Eezy Flown kanssa suunnittelimme”, kiteyttää Palola.
Lisätietoja hankkeesta
Lue lisää onnistumisia
Ponssen yrityskulttuurimatka asetti suuntaviivat tulevaisuutta varten
Eezy Flow ja Leidenschaft auttoivat Ponssea määrittelemään suuntaviivat yrityskulttuurimatkalle.
Lue koko artikkeliOiva isännöinnin uusi strategia ei olisi syntynyt ilman henkilöstön osallistumista
Isännöintiyritys tähtää tulevaisuudessa yhä vahvemmin laajempaan taloyhtiöjohtamiseen, joka viestii työstään avoimesti asukkaille. Eezy Flown kanssa toteutettu asukaslähtöinen strategia toi taloon uuden joukkoistavan työtavan, joka otettiin ilolla vastaan.
Lue koko artikkeli