Webinaaritallenne: 100 % vastuu ja asenne
100 % vastuu ja asenne ovat kaksi avainasiaa, jotka vaikuttavat merkittävästi työyhteisön ilmapiiriin ja tehokkuuteen. Eezy Flown valmennuksen ja yritysmuotoilun johtaja Juri Röhr suuntaa ihmisten ajattelumalleja kohti yhteistä tekemistä, vastuun kantamista ja erilaisuuden ymmärtämistä.
Ketä vastuu koskee?
100 % vastuun ajatuksen mukaan vastuu ei voi olla jaettu usean henkilön kesken, vaan jokaisella on aina vastuu omasta käytöksestään. Vaikka työelämässä vastuu ei ole aina selkeästi määritelty, mutta jokaisella on kuitenkin mahdollisuus toimia ja vaikuttaa. Mikäli työyhteisössä ilmenee esimerkiksi kiusaamista, olisi helppoa ajatella, että asian selvittäminen on esimerkiksi esihenkilön tai HR:n vastuulla. Tämä ei kuitenkaan poista muiden vastuuta toimia tilanteen vaatiessa.
Kun tulet tietoiseksi haasteista, tulet myös vastuulliseksi toimia ongelman ratkaisemiseksi. Joskus vastuunkantoa voi olla asian aktiivinen selvittäminen, tiedonanto eteenpäin tai esimerkiksi toisen kuunteleminen ja tuen tarjoaminen.
Asenteen taustalla on aina tunne
100 % vastuun rinnalla toinen merkittävä teema on asenne. Asenteidemme taustalla on aina perustunteita, kuten ilo, suru, viha ja pelko. Asenne heijastuu käyttäytymiseemme ja vaikuttaa työyhteisön ilmapiiriin. Hyvän asenteen omaava henkilö on yleensä avoin uusille ideoille, innostunut työstään ja valmis auttamaan muita. Negatiivisen asenteen omaava henkilö voi usein vähätellä itseään tai muita, olla epäluuloinen uusia ideoita kohtaan ja valittaa ongelmista sen sijaan, että etsisi ratkaisuja.
On tärkeää tunnistaa omat asenteet, ja miten ne heijastuvat käytökseemme. Tarkastelemalla omaa toimintaamme, voimme oppia itsestämme ja tarvittaessa harjoitella oman asenteemme muuttamista positiivisempaan suuntaan.
Katso Jurin webinaaritallenne 100 % vastuusta ja asenteen nelikentästä ja kerää työkaluja arjen johtamiseen.
Jutellaanko aiheesta?
Lisää näkemyksiämme
Johda itsesi vuoteen 2025 – 7 kysymystä, joihin kannattaa vastata ennen uutta vuotta
Vuosi 2025 on kulman takana. On aika arvioida kulunutta vuotta ja antaa itsellesi joulutodistus, ja asettaa uusi riman korkeus tulevalle vuo…
FlowTalk-webinaaritallenne: Muutoksen johtaminen
Muutosjohtajuus on strategista johtamiskyvykkyyttä. Mitä se tarkoittaa käytännössä?…
Johtoryhmän onnistuminen – onko teillä johtoryhmä vai ryhmä johtajia?
Tulevaisuuskyvykäs johtaja -tutkimuksen tuloksien mukaan johtoryhmät alisuoriutuvat työssään. Miksi näin on ja mikä avuksi?…