Vastuullisuus on tulevaisuuskestävyyttä
Vastuullisuus puhuttaa alalla kuin alalla ja sen ympärille maalataan usein synkkiä pilviä ja uhkakuvia. Todellisuudessa kestävä kehitys on yrityksille myös innostava mahdollisuus.
Menneisyydessä monet innovaatiot ovat syntyneet juurikin suurien haasteiden kynnyksellä. Kun haasteisiin tartutaan mahdollisuuksina, voidaan rakentaa maailmaa jossa yritykset, yhteisöt, yhteiskunta ja planeetta voivat hyvin. Halu ja kyky aitoon muutokseen syntyy, kun tiedostamme tämän mahdollisuuden. Kestävän kehityksen kysymyksissä yritykset usein pohtivat mistä joudutaan luopumaan, sen sijaan että pohdittaisiin mitä kaikkea voidaan saavuttaa.
YK on julistanut tämän vuosikymmenen tekojen aikakaudeksi. Olemme tilanteessa, missä moni yritys etsii tapaa, jolla kestävä kehitys tulee osaksi olemassa olevaa organisaatiota ja johdon arvomaailmaa. Myös yritystä ympäröivä maailma kaipaa ymmärrystä yhtiöiden roolista kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Vaikka yritykset ympäri maailmaa raportoivat edistyksestä kestävän kehityksen saralla, globaalit raportit maailman tilanteesta kertovat kehityksestä toiseen suuntaan.
Yrityskulttuuri tekee strategiasta kestävän
Asiakkaat, sijoittajat ja julkishallinto ovat yhä kiinnostuneempia siitä, millainen rooli organisaatioilla on kestävän kehityksen haasteiden ratkaisussa: Millaista muutosta organisaatiot saavat aikaan? Miten ne suojelevat ympäristöä? Tai reagoivat yhteiskunnan ja ihmisten kohtaamiin ongelmiin?
Mitä useammin maailma kohtaa humanitaarisia ja ympäristöllisiä kriisejä, sitä enemmän ihmisillä on tarvetta ja tahtoa näiden haasteiden kohtaamiselle ja ratkaisemiselle. Näiden lisäksi yrityksissä tarvitaan tietoa siitä, mitä kilpailijat tekevät ja millainen oma suorituskyky on niihin verrattuna. Yrityskulttuuri voi joko edistää tai estää strategian toteutumista. Kulttuuri vaikuttaa samalla tavalla myös kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiseen, joko vahvistamalla tai estämällä niiden toteutumista yrityksessä.
Kulttuuritutkimuksen avulla voidaan tutkia yhtiön nykykulttuuria kuvaavat arvot, henkilöstön henkilökohtaiset arvot sekä tavoitekulttuuria kuvaavat arvot. Osana kulttuuritutkimusta kestävän kehityksen tutkimuksella saadaan ymmärrys siitä, mitkä arvot tukevat henkilöstöä parhaiten kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa nyt ja tulevaisuudessa.
Kulttuuritutkimus kertoo myös, ovatko johdon arvot linjassa kestävän kehityksen arvojen kanssa ja mitä johdon tulisi tehdä edesauttaakseen tavoitteiden saavuttamista. Kulttuuritutkimus piirtää organisaatiosta nykykuvan ja näyttää minne organisaatio on menossa kulttuurillisesti. Kun tiedämme missä olemme ja minne olemme menossa, voimme tehdä tarvittaessa toimenpiteitä suunnan muuttamiseksi. Vielä tärkeämpää on, että voimme vahvistaa ja aktiivisesti johtaa niitä voimavaroja, jotka edesauttavat kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Haluaisitko tietää yrityksenne kestävän kehityksen tilan ja toimia edelläkävijänä vertailussa?
Ota yhteyttä!
Kiki Brandt-Tallqvist
Yritysmuotoilija, kulttuuri & strategia
Lue lisää
Johda henkilöstökokemusta tiedolla
⏰ Aika: 25.4.2025 klo 8.30-9.00 Kilpaillaanko teillä parhaista osaajista? Jos ei vielä, niin kohta kilpaillaan. Osaajapulasta tulee jälleen …
Johda yrityskulttuuria
⏰ Aika: 6.6.2025 klo 8.30-9.00 Johtaja, piilotteletko numeroiden ja excelin takana? Yrityskulttuurin johtaminen on keskeinen työkalu strateg…
Yrityskulttuuri kuuluu hallituksen agendalle
Yllättävän monissa organisaatioissa yrityskulttuurin johtamisen ja kehittämisen ajatellaan kuuluvan vain HR-osaston vastuulle. Todellisuudes…