5 signaalia muuttuvasta työelämästä – lataa tutkimusraportti
Miltä näyttää työelämä vuonna 2025?
Vaatimukset johtajalle ovat muutoksessa. Ei vain siksi, että teknologia, asiakasodotukset ja työntekijöiden vaatimukset kehittyvät, vaan siksi, että epävarmuudesta näyttää tulleen pysyvä olosuhde.
Muutoksen sykli on nopeutunut, mutta päätöksentekokyky ei ole pysynyt perässä. Osaajapula painaa, vaikka vaihtuvuus on tilapäisesti alhaalla. Ja vaikka ihmiset pysyvät nyt työpaikoissaan, sitoutuminen jää pinnalliseksi. Samaan aikaan peräänkuulutetaan muutoskyvykkyyttä, mutta harva onnistuu sitä rakentamaan.
Tutkimusraporttimme tarkastelee työntekijäkokemusta Suomessa, ja kokoaa viisi signaalia, jotka jokaisen ylimmän johdon jäsenen on syytä tunnistaa.
5 signaalia muuttuvasta työelämästä

1. Ylimmän johdon usko tulevaan horjuu
Johtajien tunnelma heijastuu suoraan koko organisaation toimintaan. Miten johtaja onnistuu näkemään ja näyttämään suunta myös epävarmuudessa?
2. Päätöksenteko takkuaa
Kokonaiskuvassa näyttäytyy haasteellinen ristiriita: henkilöstö kaipaa vaikuttavampaa päätöksentekoa, mutta johdon kyky ja valmiudet vastata tähän tarpeeseen näyttävät heikentyvän.
3. Organisaatioista puuttuu muutoskyvykkyyttä
Organisaatioit eivät muutu, koska rakenteet säilyttävät nykytilaa. Miten luodaan muutosjoustava organisaatiorakenne ja innostetaan ihmiset mukaan muutosmatkalle?
4. Pitovoima on korkealla, mutta omistautuneisuus matalalla
Pitovoiman ja aidon omistautuneisuuden välinen ristiriita voi muodostua organisaatioille merkittäväksi haasteeksi, johon ylimmän johdon tulisi kiinnittää erityistä huomiota.
5. Työntekijäkokemus on nousussa
Työntekijäkokemus on jälleen nousussa, mutta siinä on myös ryhmäkohtaisia eroja ja erityisesti kaksi huolestuttavalla tasolla olevaa osa-aluetta.
Miten johdat, kun pelikirjat vanhenevat?
Vanhoilla toimintamalleilla ei enää pelata voitosta. Silti vaikeinakin aikoina joku menestyy. Ero syntyy siitä, mitä tehdään juuri nyt: pysähdytäänkö odottamaan parempia aikoja ja säätämään nykytilaa, vai johdetaanko aktiivisesti kohti uutta. Johtajalta vaaditaan kykyä rakentaa suuntaa myös silloin, kun näkyvyys on heikko. Kokosimme raporttiin liiketoiminnan ja johtamisen asiantuntijoidemme konkreettiset vinkit johtajan onnistumiseksi.
Tutkimuksesta
Eezy Flown työntekijäkokemukseen keskittyvä tutkimusraportti yhdistää vuosittain yli 200 000 vastaajan tulokset satojen Suomessa toimivien organisaatioiden henkilöstötutkimuksista. Aineisto on kerätty sadoilta Suomessa toimivilta organisaatioilta, kymmeniltä eri toimialoilta. Pitkän aikavälin trendien tarkasteluissa viitataan vuodesta 2013 kerättyyn, yhteensä yli miljoonan vastaajan datamassaan.
Lataa tutkimusraportti alla olevan lomakkeen kautta.
Lataa tutkimusraportti
👉 Lue, millaisia signaaleja henkilöstö antaa työelämän muutoksesta ja miten johtaja voi onnistua vastaamaan muuttuviin vaatimuksiin.
Lisätietoja tutkimuksesta:
Johanna Lehmus
Johtaja, Tutkimus, vt. johtaja, Eezy Flow
Lisää ajankohtaista johtamisesta
Lataa Kokoaan isompi strategiaopas ja vie strategia sanoista tekoihin
Tämä opas on johtajalle, joka etsii konkreettisia keinoja viedä strategia sanoista tekoihin. Se näyttää, miten suunta tehdään näkyväksi, mit…
Tulevaisuuden johtaja on asiakaskokemuksen arkkitehti
Asiakaskokemus on vain sanahelinää, ellei muutosta johdeta. Asiakaskokemuksesta on puhuttu vuosia. Se ei enää ole kilpailuetu, vaan yrityst…
Tulevaisuuden johtoryhmä. Kohti kollektiivista kyvykkyyttä.
Tulevaisuuden johtoryhmä ei johda vain lukuja. Se johtaa mahdollistavaa kontekstia. Johtajuus ei ole enää vain tehtävien johtamista. Sitä s…