Lassila & Tikanojan Ympäristöpalveluiden strategiaviestintä ja johtoryhmän yhteispeli
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Konsernin liiketoiminta on jaettu neljään toimialaan, jotka ovat Ympäristöpalvelut, Teollisuuspalvelut, Kiinteistöpalvelut Suomi ja Kiinteistöpalvelut Ruotsi.
Lassila & Tikanojan Ympäristöpalveluiden toimialalla oli hiljattain toteutettu suuri rakenneuudistus, jonka myötä aika oli oivallinen sekä johdon ryhmädynamiikan kehittämiselle, että strategian tarinallistamiselle. Kumppaniksi valikoitui ryhmä eri alojen asiantuntijoita Eezy Flowsta.
Strategiaviestintä ihmisläheisemmäksi
Toimivasti viestitty strategia on mukaansatempaava sekä yrityksen sisällä että ulkopuolella. Yksi Lassila & Tikanojan strategiatyön tärkeimmistä tavoitteista oli parantaa viestintää ja purkaa strategia eläväksi tarinaksi. Strategiaa haluttiin viestiä L&T Ympäristöpalveluiden yrityskulttuurin mukaisesti; yrityksessä oltiin jo tehty iso työ yhdessä tekemisen ja lämminhenkisen kulttuurin saavuttamiseksi. Strategian toimeenpanossa järjen ja faktan tueksi otettiin mukaan tunteet ja hyvä fiilis.
Työskentelymallina käytettiin Eezy Flown Strategy Labia, jossa strategia puretaan pienempiin, helpommin työstettäviin osiin konkreettisella ja käytännönläheisellä otteella.
Johtoryhmälle yhteiset sävelet
Koska myös johdossa oli tapahtunut muutoksia, haluttiin uuden johtoryhmän toimintakykyä parantaa, ja sen potentiaali maksimoida. Tavoitteena oli uusi, vielä terävämpi johtamismalli, jossa luodaan puitteet mahdollisimman tehokkaalle joukkuepelille.
Johtoryhmätyössä keskityttiinkin yksilövalmennusten lisäksi eritoten ryhmän yhteistyön parantamiseen.
”Eezy Flown asiantuntijoilla oli erinomainen kyky purkaa strategia osiin, ja aihealueet oli mietitty juuri meidän tilanteen ja tarpeiden mukaisiksi.”
Petri Salermo, toimialajohtaja, Lassila & Tikanoja Ympäristöpalvelut
“Usemman eri konsultin hyödyntäminen osana projektia takasi sen, että saimme jokaiselta oppeja eri osaamisalueista. Kokemuspinta oli näin laajempi verrattuna yksittäiseen konsulttiin. Kaikilla asiantuntijoilla oli erinomainen kyky purkaa strategia osiin, ja aihealueet oli mietitty juuri meidän tilanteen ja tarpeiden mukaisiksi”, kiittää Lassila & Tikanojan Ympäristöpalveluiden toimialajohtaja Petri Salermo.
Onnistunut projekti näkyy arjen työssä
Toimialan johdon arjen työssä on moni asia muuttunut sitten valmennusten; uusia ideoita on otettu käyttöön ja asiat nähdään yhdenmukaisesti. Tehtävien priorisointi on selkeytynyt, ja sen myötä toiminnan tehokkuus on parantunut.
Myös strategiaviestintää on lähdetty suunnitelmien pohjalta uudistamaan, ja ensipalautteet ovat olleet mainioita.
“Erityisesti palveluyhtiössä henkilöstö- ja asiakaskokemuksen korrelaatio on vahva. Olemme saavuttaneet poikkeuksellisen vahvan kulttuurin. Hyvä yrityskulttuuri on arvokas pääoma, jota ei voi ostaa eikä kopioida”, kiteyttää Salermo.
Ratkaisun toteuttajat
Kiki Brandt-Tallqvist
Yritysmuotoilija, kulttuuri & strategia
Lisää onnistumisia
Ravintola-alan yritys NoHo Partners tähtää suunnannäyttäjäksi nuorten osaajien johtamisessa
NoHo Partners käynnisti yhdessä Eezy Flown kanssa nuorten johtamisen akatemian, jotta yrityksen esihenkilötyö vastaisi entistä paremmin nuorten työntekijöiden odotuksia. Noho Akatemia #NextgenEdition auttaa vahvistamaan sukupolvien välistä vuoropuhelua ja valjastamaan nuorten potentiaalin yrityksen menestyksen voimavaraksi.
Lue koko artikkeliSiqni-tulosten avulla Lyyti ymmärtää työntekijöiden yksilöllisiä tarpeita
Tapahtumahallinnan yritys Lyyti tarjoaa työntekijöilleen henkilökohtaisiin Siqni-tuloksiin perustuvia kasvukeskusteluita, joissa yksilö saa sekä tukea että vastuuta oman urapolkunsa kehittämiseksi.
Lue koko artikkeli