8.3.2022 Artikkelit

Työyhteisönä Eezy Flow

Olen ollut nyt vuoden osa Eezy Flown työyhteisöä. Alkuaikojen hurma ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin: arvostukseni heimonjäseniä ja kollegoitani kohtaan on kasvanut kuukausi kuukaudelta.

Olen oppinut heiltä valtavasti ja saanut uusia työkaluja pakkiini. Olen saanut osakseni niin valtavan määrän vieraanvaraisuutta ja lähimmäisenrakkautta, etten voi kuin olla viikoittain kiitollinen. Listasin viisi ensimmäisen vuoteni tärkeintä ohjenuoraa, joita Eezy Flown heimo on minussa vahvistanut.

1. Onnellistamisbisnes

Kaikki meistä kokevat olevansa ensisijaisesti onnellistamisbisneksessä. Kun kaikilla on sama vahva halu auttaa ja pistää itseään likoon toisten puolesta, se ruokkii koko porukan palveluasennetta.

Täällä Eezy Flowssa eletään kuten opetetaan: menestyksemme syntyy toisten kautta. Olemassa olomme syy täällä on ensisijaisesti palvella asiakkaita. Ja jos emme suoraan palvele asiakkaita, niin palvelemme jotain, joka palvelee asiakkaita. Tästä syntyy vahva yhteinen tavoite.

2. Asiakas on kuningas, henkilöstö on kuninkaampi

Vaalimme kulttuuriamme ja puhumme siitä paljon. Millaisen kulttuurin olemme onnistuneet rakentamaan ja mistä asioista haluamme pitää kiinni? Mikä kulttuurissamme on hyvää, entä mitä haluaisimme muuttaa? Uskomme, että saadessamme kulttuurimme kukoistamaan ja jonon takaovelle saamme sen varmasti myös etuovelle.

Varaamalla aikaa yhdessä tekemiseen, yhteisen ajattelun laajentamiseen ja oppimiseen takaamme oman kulttuurimme kehittymisen – se takuuvarmasti kantaa pitkälle. Fiilis ja kollegakokemus ovat Eezy Flowssa ykkösprioriteetti ja minulle on ollut jopa tuskallista ymmärtää, että myynti tulee vasta tämän jälkeen. Samalla vuosi on opettanut, että strategia tarkoittaa valintoja. Henkilöstökokemus on meille tärkein prioriteetti ja siksi sen tulee näkyä jokaisessa kohtaamisessamme ensimmäisenä.

3. Mitä tulee huoneeseen, kun sinä astut sisään?

En tiedä mistä tämä heimo kampeaa positiivisen energiansa, mutta sitä vain tuntuu riittävän. Ja kun muilla on aina aikaa, energiaa ja valoa, ei itse voi tyytyä vähempään. Niinpä omasta energiasta on tullut pidettyä kiinni koko vuoden ja arvatkaapa mitä: hyvää energiaa riittää!

Energiaa, energiaa, energiaa… Eihän kukaan voi olla aina hyvällä tuulella?

Kaikilla meillä on tietysti myös huonoja ja väsyneitä päiviä, mutta niinä päivinä olen pystynyt kytkemään itseni kollegoideni voimavirtaan.

Samalla puhumme paljon siitä, mitä tuomme tullessamme. Tuntuu, että nykyisin olen valmistautunut kohtaamisiin entistä paremmin. Ennen kaikkea, olen alkanut kiinnittämään huomiota siihen, millaisella energialla, fiiliksellä ja asenteella kohtaan kollegoitani. Uskoakseni olen tämän vuoden aikana pystynyt useammin olemaan se parempi versio itsestäni, kuin monena aikaisempana vuonna.

4. 100 % vastuu

Kun tulet tietoiseksi, tulet vastuulliseksi. 100 % vastuun kantaminen tarkoittaa mielestämme, että selän takana puhumiseen ei ole mahdollisuutta, asioihin ei voi jättää puuttumatta tai olla toimimatta. Liiketoimintajohtajamme Kalle pitää anarkistimaisesti kiinni kollektiivisesta johtajuudesta. Johtajia ei pitäisi nimittää pelkästään sen takia, että ihmiset eivät muuten osaisi toimia vastuullisesti. Tämä toimintamalli on todella vapauttava.

100% vastuun ajattelu kantaa päivittäistä tekemistämme. Koen, että olemme tällä päättämässä asioista aidosti yhdessä. Toteutamme, rakennamme ja muovaamme omaa todellisuuttamme joka päivä. Samalla olen kokenut vahvasti vastuun omasta todellisuudestani tässä heimossa. Se, miten asiat etenevät ja millaisena arkeni koen, on omissa käsissäni – olen joko sallinut tai mahdollistanut sen.

5. Välittäminen ja viitseliäisyys

Eezy Flowssa olen riittänyt sellaisena kun olen. Oli ensimmäisestä päivästä alkaen selvää, että täällä saan olla täysin oma itseni, vahvuuksineni ja heikkouksineni.

Samalla olen saanut jatkuvaa ja välitöntä palautetta enemmän kuin vuosikymmeniin. Kaikkien yhteinen tahtotila tuntuu olevan välittäminen ja toisten auttaminen. Palautekeskustelujen käyminen ei ole aina ollut ihan helppoa, sillä onhan tässä jouduttu opettelemaan työskentelyä uusien kollegoiden kanssa reippaalla tahdilla. Me kun emme tee asiakastyötä koskaan yksin.

Me uskomme, että ihan OK ei oo OK. Se, että antaa itsestään joka päivä parhaansa vaatii vain vähän enemmän viitseliäisyyttä.

Psst. Meillä on haku auki tutkimuskonsultiksi ja yrittäjäkumppaniksi, voisitko juuri sinä olla meidän uusi heimolainen?

Heli Saarelainen

Valmentaja, muutosjohtaja

050 376 1139
heli.saarelainen@eezy.fi
Ota yhteyttä

Lue lisää aiheesta

Artikkelit