Yllättävän monissa organisaatioissa yrityskulttuurin johtamisen ja kehittämisen ajatellaan kuuluvan vain HR-osaston vastuulle. Todellisuudessa kulttuuri kuitenkin on yrityksen strategian tärkeimpiä mahdollistajia tai sen suurimpia esteitä ja sen tulisi kiinnostaa myös hallitustasolla.
Avainsana: strategiat
Heimojen taistelu vai eeppinen yhteentuleminen?
Yrityskauppojen kulttuuri-integraatio on monimutkainen, arvaamaton ja täynnä yllätyksiä. Tällä usein myrskyisällä matkalla menestyminen vaatii rohkeutta, strategista näkemystä ja älykästä johtamista. Listasimme avaimia, joilla avataan ovi organisaation yhteiseen menestykseen.
10 oppia parhaiden organisaatioiden strategiatyöstä
Monessa yrityksessä on varmasti pohdittu uuden normaalin käsitettä. Tuntuuko siltä, että kartta on ylösalaisin, eteenpäin mennään kovaa ja sumussa ja kompassikin on hukassa? Teimme muutamia huomioita siitä, miten parhaat organisaatiot toimivat strategiatyöskentelyssä.
Mihin tarvitsemmekaan Leania?
Lean on arvon tuottamista. Lean-ajattelutavassa ja -menetelmien hyödyntämisessä liiketoiminnan kehittämiseksi on kyse ennen kaikkea siitä, että valjastamme joukkomme yhdessä kehittämään yrityksen toimintaa. Leanin avulla parannetaan asiakasarvoa ja laatua sekä sujuvoitetaan niin omia kuin asiakkaaseenkin kohdistuvia toimintojamme. Näin voidaan entistä paremmin vastata kilpailuun sekä tuottaa arvoa asiakkaillemme ja ihmisillemme. Siksi on tärkeää, että Leanin perusteiden ymmärryksen
Miksi jokaisen organisaation kannattaa hyödyntää Leania?
Lean-kulttuurille on paikkansa ja käyttötarkoituksensa toimialaan, tehtävään tai rooleihin katsomatta. Jokainen organisaatio voi omaksua itselleen sopivia tapoja hyödyntää Lean-filosofiaa ja sen työkaluja.
Strategiasta totta
Miten ihmiset saadaan mukaan strategiamatkalle? Strategian omaksuminen ja sen toteuttaminen ei ole henkilöstön näkökulmasta aina helppoa tai hauskaa.
Asiakaslähtöinen myyntistrategia
Kun tietoa ja mahdollisuuksia on tarjolla rajattomasti, ei myynnin esteenä tänä päivänä ole niinkään kilpailijat tai hinta, vaan päätöksenteon vaikeus. Myyjien tehtävänä onkin arvontuotannon lisäksi auttaa asiakasta vaihtoehtojen puntaroinnissa ja päätöksenteon vaiheissa. Mikä on meille paras ratkaisu, mitä ostajan tulee ottaa huomioon ja mitkä ovatkaan asiakkaan oikeat tarpeet?
Strategia toteutuu kulttuurin avulla – näin onnistut
Ihanteellisesti kulttuurin tulisi olla kiinteä osa strategiaa ja jokaisen tulisi tietää oma roolinsa kulttuurin elämisessä todeksi. Ne yritykset, jotka ovat ymmärtäneet strategian ja kulttuurin yhteiselon, huomaavat olevansa kilpailijoitaan parempia, kestävämpiä ja nopeampia kehittymään. Mutta miksi? Tutkimukset osoittavat, että kulttuurisesti vahvat yritykset pärjäävät paremmin kuin kilpailijansa, sillä ne tekevät parempaa tulosta ja kestävät paremmin muutosta. Vahvalla
Strategian 100 päivää
Strategia on toimiva vasta, kun se toteutuu arjessa. Paraskin strategia kuolee, jos sitä ei toteuteta ja jalkauteta kunnolla. Uuden strategian ensimmäiset sata päivää ratkaisevat, kuinka paljon se ohjaa tulevaisuuden toimintaa. Kun erinomainen strategia on rakennettu nykytila-analyysin, toimialatuntemuksen ja uusien innovaatioiden päälle, alkaa strategian jalkautus. Jalkautuksessa keskeiset osa-alueet ovat ihmiset ja sisäinen viestintä, johtamismallit ja esihenkilötyö sekä uuden
Strategiatyöskentelyllä saavutetaan kilpailuetua
Kuinka rakennetaan täydellinen, toimialan tulevaisuutta piirtävä strategia?
Mitä kulttuurillenne kuuluu?
Mistä tiedät, että arvonne toimivat arjessa? Mistä tiedät, että teet johtopäätöksiä oikeilla oletuksilla? Entä mikä on kulttuurinne tila? Olen aina yhtä hämmästynyt kuullessani, että muutoksissa, yrityskaupoissa tai vuosittaisessa tilinpäätöksessä ei mitata organisaation kulttuurin tilaa. Kulttuurin määritelmä on lyhyesti: miten asioita tehdään organisaatiossa. Teot johtavat aina jonkinlaiseen tulokseen, joten miksei se miten asioita tehdään ”kiinnosta”? Syy